Kielisekamelskaa, kuperkeikkoja ja kouluvierailuja

Ei pitäisi koskaan luvata mitään. Vaikka juhlallisesti vakuutin, että tekstejä tänne ilmestyisi joka viikko, niin saman tien sateet tulivat ja pilasivat ajatukseni. Viime viikonloppuna ja ja vielä tämän viikon alussa satoi ja ukkosti pari päivää ja sateella tämä langaton netti ei suostu toimimaan. Tai ainakaan mitään loogisempaa selitystä en ole vielä keksinyt. Sateista ja säästä voisin mainita sen verran, että täällä on ollut ennätyslämmin tammikuu ja lämpötila on pysytellyt yli 20 asteessa aina viime viikonloppuun saakka, jolloin tuo kamala sade alkoi. Vettä nimittäin tulikin sitten oikein kunnolla ja suomalaiset sateet kalpenivat niiden rinnalla hetkessä. Kumisaappaita tuli ikävä. Tämä sateen määrä ei ollut pelkkää omaa kuvitelmaa, sillä jälkeenpäin todettiin, että Jerusalemissa ei ole 40 vuoteen satanut yhtä paljon ja Kuolleen meren tienoilla ja yleensä etelämmässä sateet olivat pyyhkäisseet useamman tien mennessään. Nyt sää on selkeä, mutta selvästi hieman kylmempi, ehkä siis saamme vielä lunta.

Kahden viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä ja tuntuukin siltä, että olen ollut täällä jo iäisyyden, vaikka aikaa on kulunut vasta vajaa neljä viikkoa. Viime postauksessa olin seuraavana vapaapäivänä lähdössä vanhaan kaupunkiin, mutta lähdinkin Helenan (toinen kämppiksistäni ja vapaaehtoisena täällä) kanssa Yad Vashemiin. Yad Vashem tarkoittaa ikuista nimeä (Nimi tulee Jesajan kirjasta, Jes. 56:5 "--saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella. Heillekin minä luon muistomerkin, poikia ja tyttäriä kestävämmän, annan nimen, joka ei koskaan katoa.") ja on muistomerkki ja museo, joka on perustettu toisen maailmansodan juutalaisvainojen muistoksi. Israelin valtio lupasi, että ei koskaan unohda näitä tapahtumia ja perusti tämän paikan vuonna 1953. Museo on aivan ihanalla paikalla ja näkymä alas laaksoon on mahtava. Itse museo oli vaikuttava ja aiheutti suoranaisen infoähkyn. Materiaalia oli niin paljon, ettei millään kaikkea ehtinyt tai jaksanut lukea. Museon lisäksi Yad Vashemissa monia muistomerkkejä, kuten lasten muistomerkki, sekä esimerkiksi holokaustitaiteen museo. Kiersin pelkän museon, koska sekin otti henkisesti jo niin paljon voimille. Jos Door of Hope veti hiljaiseksi, niin sen teki kyllä tämäkin paikka. Vaikka toisesta maailmansodasta ja juutalaisvainoista on nähnyt varmasti satoja elokuvia ja dokumentteja, niin kyllä todelliset faktat ovat kaikkein kauhistuttavampia. Näin useamman ihmisen itkevän, eikä itku ollut kaukana itsellänikään. Kun olen vähän toipunut, niin menen käymään Yad Vashemissa varmasti uudestaan.

Edellisen blogipäivityksen jälkeen olen päässyt tutustumaan jo laajalti täällä tapahtuvaan työhön kuten olin toivonutkin. Heti maanantaina pääsin mukaan seuraamaan ja vähän ohjaamaankin seurakunnan lasten kerhoja. King's Kids -kerhossa on lapsia nelivuotiaista aina teini-ikäisiin saakka ja voitte kuvitella, kuinka paljon lähtee ääntä noin 30 lapsesta, kun kaikki ovat yhtä aikaa syömässä. Yhteisen ruokailun jälkeen jakaannutaan ryhmiin iän, kielen ja jonkun verran intressien mukaan. Parin tunnin aikana on ohjelmassa yleensä laulua, liikuntaa, kuoroa, tanssia, draamaa jne. Olen ollut auttamassa kahtena maanantaina ja olemme oman ryhmämme kanssa harjoitelleet akrobatiaa (kuperkeikkoja, kärrynpyöriä yms), filmanneet lyhytelokuvaa ja leikkineet pallopelejä. Helmikuussa astun remmiin vielä vähän enemmän ja mun vastuulla on aina jonkun ryhmän activity-osuus ja milloin mitäkin. Tänään lähden isompien lasten kanssa leirille, joka kestää yön yli. Vähän kyllä jännittää, sillä en yhtään tiedä, mitä siellä tapahtuu.
Kerhonohjaamisen lisäksi olen ollut tutustumassa kummilapsityöhön. SLS:lla on kummilapsitoimintaa useassa maassa ja niin myös täällä. Suomalaiset lahjoittajat voivat siis saada itselleen kummilapsen ja tietyllä summalla kuukaudessa tukea lapsen koulunkäyntiä. Kummilapsia on useassa eri koulussa ja olemmekin tehneet kaksikin vierailua muurin toiselle puolelle Länsirannalle. Kävimme siis kummilapsityöstä vastaavan kanssa päivän keikalla sekä Ramallahissa että Betlehemissä. Vierailut olivat pikaisia ja sujuivat kaavalla jutustelua, kahvinjuontia ja kiertelyä kouluissa. Oli jännittävää olla vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Jerusalemista, mutta kuitenkin jo muurin toisella puolella. Mennessä ei tarvinnut odotella, mutta takaisin tullessa saikin sitten jonottaa. Ramallahissa olimme liikenteessä julkisilla, joten passitarkastusta varten piti nousta bussista ja jonottaa sellaisissa karsinoissa puoli tuntia (välillä kuulemma jonottaminen kestää yli tunninkin). Onneksi meillä ulkomaalaisina ei yleensä ole mitään hätää, jos vain viisumi on kunnossa. Betlehemissä jonotimme omassa autossa saman vähän reilun puoli tuntia ja pääsimme tarkastuksesta aika vähällä. Voi niitä parkoja, jotka joutuvat tulemaan tuon tarkastuksen läpi joka päivä. Näiden koulujen lisäksi kävimme myös yhdessä lähellä olevassa koulussa täällä Jerusalemissa. Kouluvierailut olivat sen verran mielenkiintoisia, että elättelen toiveita päästä niihin vielä uudestaan ja ehkä jopa seuraamaan tunteja (jotka ovat arabiaksi tai hepreaksi...).
Kolmas työmuoto, johon olen jo päässyt vähän tutustumaan, on kiinalaisten parissa tehtävä työ. Täällä on paljon kiinalaisia työläisiä ja heitä autetaan muun muassa tulkkaamalla ja pitämällä heille kiinankielisiä iltoja. Vaikka en mitään ymmärräkään (osaan sanoa hei ja kiitos kiinaksi), niin kuuntelen aina lumoutuneena kiinankielistä puhetta.

Vaikka virallista ohjelmaa on riittänyt, niin kyllä vapaa-aikaakin on ollut. Olen harmitellut, kun täällä liikuntamahdollisuudet ovat aika rajoitettuja, sillä ruumis huutaa jo hikoilua ja pientä rääkkäämistä. Sain kuitenkin vinkin parista paikasta ja niin viime viikolla marssin YMCA:n hulppeahkoon hotelliin, jonka alakerrassa on kuntosali, uimahalli ja erillinen firma, joka tarjoaa tunteja aina hiphopista ja joogasta vatsatanssiin. Liityin jäseneksi kahden kuukauden ajaksi ja nyt olenkin ahkerasti käynyt melkein joka päivä jumpassa tai salilla. Pieniä kulttuurielämyksiä ja -yhteentörmäyksiä on tietysti sattunut, mutta kivaa on ollut. Tunnit ovat yleensä englanniksi, mutta eilen ohjaaja tunnin alun jälkeen taisi vähän unohtaa, että ohjeita piti antaa englanniksi ja puhui lähinnä hepreaa. Eipä se haitannut, sillä opin numerot 1-8 hepreaksi, tosin vain takaperin.
Hepreasta puheenollen, olin tällä viikolla myös ensimmäisellä hepreantunnilla. En siis osannut yhtään hepreaa tänne tullessani, mutta olen vähän yrittänyt napata sanontoja toisten puheista ja yrittänyt kysellä tärkeitä sanoja. Hankalaksi kaiken tekee se, että hepreaa tosiaan kirjoitetaan heprealaisilla kirjaimilla ja usein vokaalit jätetään kokonaan merkitsemättä. Hiukan siis haastetta tähän opiskeluun. Hepreantunnit ovat alkaneet jo joskus aikaisemmin ja koko muu ryhmä on edellä aika paljon. Niinpä olimme lähinnä kuunteluoppilaina Pirjon (toinen kämppis ja vapaaehtoinen) kanssa. Koetan nyt itse opiskella edes lukemaan ja mennä sitten uudestaan tunnille, jolloin siitä olisi vähän hyötyäkin. Onneksi muuallakin oppii eli vaikkapa noilla jumppatunneilla ja osaan jo monta laulua hepreaksi (ei kyllä ole mitään hajua, että mitä niissä lauletaan). Kielenopiskelua vaikeuttaa kuitenkin tämä kielien sekamelska, sillä täällä puhumme paljon suomea ja tietysti englantia. Heprean lisäksi toinen valtakieli on arabia, sitäkin osaan pari sanaa. Täällä kuulee myös paljon venäjää ja seurakunnassa on venäläisiä työntekijöitä sekä kävijöitä. Keskuksessa kuulee myös kiinaa ja thai-kieltä. Ehkä täältä tullessani osaan siis vähän hepreaa, arabiaa, venäjää, kiinaa ja thaita.
Kävin viime viikonloppuna testaamassa myös paikallisen elokuvateatterin annin. Täällä ei ilmeisesti ole kovin montaa teatteria ja muutama on juuri lopetettu. Ehkä juuri siksi tuntui siltä, että tilanne oli hyvin juhlallinen ja lippuluukulle oli aikamoiset jonot. Kävin siis katsomassa Julie & Julian. Leffa oli oikea hyvän mielen elokuva, joka perustuu kahteen todelliseen tarinaan. Oli kuitenkin virhe mennä katsomaan se nälkäisenä, sillä kaikki elokuvan ruoat toivat veden kielelle (myös Chris Messina oli aika syötävän näköinen).

No niin, tulipas taas tekstiä. Nyt menen lounaalle ja sitten ryhdyn pakkaamaan leiriä varten. Lisää kertomuksia taas viikon päästä, jos vain sateet pysyvät poissa!