EB oli siististi cool

Siteeraan itseäni, tai oikeammin olen laiska enkä jaksa kirjoittaa samaa juttua neljättä kertaa, ja laitan tähän itse kirjoittamani lehtijutun seuraavasta seikkailustani eli EB:stä. Juttu on ilmestynyt useammassa partiojulkaisussa hieman eri versioina (Hämeen Viesti 4/2009, Partiopolku 4/2009, Töräys 2(?)/2009, tekstin asettelu on mitä sattuu, koettakaa kestää). Göteborgista paluun jälkeen olin siis pari viikkoa Suomessa ja sitten lähdin taas maailmalle:

"EB oli siististi cool
Explorer Belt Iso-Britanniassa 29.6.-1.8.2009


Explorer Belt, eli tuttavallisemmin EB, on joka toinen vuosi jossain Euroopan maassa järjestettävä partioseikkailu 16-26 -vuotiaille. Reissun päätarkoituksena on vaeltaa 200 kilometriä pareittain ja suorittaa erilaisia projekteja. Vaellusosuuden jälkeen tutustutaan kohdemaahan vielä muutaman viikon kiertoajelulla. Matkaan voi vaeltajana lähteä vain kerran. Aikaisempina vuosina EB on ollut mm. Ranskassa, Itävallassa ja Sveitsissä. EB:iä ympäroi salaisuuden verho ja kaikki sille joskus osallistuneet ovat vaitonaisia siitä, mitä reissussa oikeasti tapahtuu. Vakiovastaus kysymyksiin on :"Kaikki selviää aikanaan." Itse EB:lle nyt osallistuneena liityn tähän samaan seuraan, joten paljon on jätettävä edelleen salaisuudeksi.
Tänä kesänä Iso-Britanniaan matkanneeseen EB-joukkioon kuului 32 vaeltajaa, kuusi johtajaa, matkanjohtaja sekä bussikuskimme Jouni, joka oli jo suoranainen EB-konkari. Hakijoita oli ollut tuplamäärä, joten johtajistolla oli ollut suuri urakka karsia tällä kertaa sopivimmat lähtijät. Keväällä järjestettiin yksi tapaaminen, jossa vaellusparit tapasivat toisensa. Osa lähti matkaan tutun parin kanssa, mutta minä olin hakenut yksin ja johtajisto oli valinnut vaellusparikseni hämäläisen Saaran Tampereelta. Jo heti ensi tapaamisella Saaran kanssa tuntui siltä, että johtajiston tekemä paritus oli onnistunut todella hyvin.
Jännittämisen, useiden sähköposti- ja tekstiviestien, vaatteiden nimikoimisen sekä paniikinomaisen pakkaamisen jälkeen kokoonnuimme maanantaina 29. kesäkuuta Turkuun. Bussin pakkaaminen oli suoranainen taidonnäyte, sillä jokaisella oli mukanaan rinkka, päiväreppu, muuta sälää ja bussikuski-Jounilla vielä pyörä. Illalla astuimme laivaan, joka kuljetti meidät Tukholmaan. Tukholmasta jatkoimme seuraavana aamuna Tanskaan ja Tanskan läpi vielä Saksaan saakka, jossa yövyimme. Päivän aikana arvoimme itsellemme uudet bussiparit, jonka vieressä istuttiin yksi päivä. Tämä käytäntö oli meillä koko matkan ajan, jolloin joka päivä tutustui uuteen ihmiseen. Saksasta matkaa jatkettiin Hollantiin ja aina rannikolle eli Amsterdamiin saakka. Siellä nousimme taas laivaan. Malttamattomina odotimme, että saimme laivaliput käsiimme, jolloin selvisi viimein määränpää: Newcastle! Olisimme siis menossa hyvin luultavasti Skotlantiin. Seuraavana aamuna jalkamme koskettivat viimein Iso-Britannian maaperää ja jännitys tiivistyi entisestään. Koko bussimatkan ajan olimme nenä kiinni ikkunassa lukemassa tiekylttejä, jotka vahvistivat edelleen käsitystä Skotlannista. Muutaman tunnin ajon jälkeen saavuimme Haddingtoniin paikallisten partiolaisten kololle. Kun bussi oli saatu tyhjennettyä, alkoi vimmattu pakkaaminen vaellusta varten. Pohdimme Saaran kanssa jokaisen varusteen kohdalla, mitä todella tarvitaan ja sahasimme jopa tiskiharjasta varren pois grammojen vähentämiseksi. Ilta oli taas täynnä jännitystä, kaaosta, lokikirjan kirjoittamista ja kolmen minuutin suihkuvuoroja.
Aamulla koitti hetki, jota kaikki odottivat, kun pudotusbussi starttasi puoli kymmenen maissa. Kymmenen jälkeen pudotettiin ensimmäinen pari jonnekin päin Skotlantia tai Englantia, emme olleet varmoja, koska karttoja meillä ei tietystikään ollut. Näin jatkui koko päivän ja parit yksitellen jäivät jonnekin horisonttiin. Päivä tuntui loputtomalta, mutta iltapäivällä viimein pääsimme mekin Saaran kanssa matkaan. Matkaevääksi saatiin näkkileipää ja myslipatukoita sekä vaelluskuori. Kuoresta löytyi kartta, hiukan rahaa sekä ohjeet vaellusta varten. Ensimmäisenä tehtävänä oli selvittää olinpaikkamme. Meidän tapauksessamme se ei ollut vaikeaa, sillä olimme erään kansallispuiston reunalla. Koska päivä oli jo pitkällä, lähdimme kävelemään reippaasti. Muutaman tunnin ja 12 kilometrin jälkeen löysimme yösijan erään Steven luota. Oli mahtava päästä sänkyyn nukkumaan jo heti ensimmäisenä yönä. Seuraavana aamuna Steve vei meidät aikaisin aamulla kettukoirafarmille, jossa hän työskenteli. Pääsimme Steven ja muiden kanssa lenkittämään 80 koiran laumaa. Olimme Saaran kanssa aivan ällistyksissämme näin mahtavasta aloituksesta vaelluksellemme. Aamupäivällä jatkoimme matkaa. Tämän päivän matkasta oli suunnitteilla todella pitkä, sillä myöhäisen pudotusajankohdan takia olimme huolissamme kilometrien taittumisesta. Päivästä tulikin todella pitkä ja tuskainen. Jalkani nimittäin saivat ensimmäiset mahtavat rakkonsa ja kun illalla mittasimme kävellyt kilometrit, totesimme kävelleemme maratonin eli 42 kilometriä! Pääsimme kuitenkin laittamaan telttamme erään perheen pihaan ja saimme käyttää heidän kylpyhuonettaan. Kuulimme jälkeenpäin, että perheen äiti on kuningattaren jonkin sortin alueellinen hovineito. Kolmannen vaelluspäivän ongelmaksi muodostui puhelimen löytäminen, sillä tarkoitus oli soittaa johtajistolle, kertoaksemme sijaintimme. Asiaa hankaloitti kova myrsky, joka aiheutti sähkökatkoksen ja kaikkien ladattavat puhelimet olivat mykkinä. Lopulta iltapäivällä saimme käyttöömme erään ystävällisen miehen puhelimen. Vastoinkäymiset eivät loppuneet tähän, sillä kesken päivän jouduimme vaihtamaan myös reittisuunnitelmaa, sillä erään moottoritien yli ei päässyt mistään kohtaa. Niin päädyimme pieneen Innerwickin kylään, jossa majoituspaikan löytäminen ei ollut kovin helppoa. Lopulta pääsimme nukkumaan erään koulun takapihalle, ihan luvan kanssa kylläkin. Illan ajaksi sateensuojaan meidät otti eräs partiolainen Moraq. Hän kertoi paljon paikallisesta partioinnista sekä omasta skottilaisesta klaanistaan. Moraq ruokki meidät hyvin ja halusi tutustuttaa meidät myös skottilaiseen ruokakultuuriin. Niinpä pääsimme itse tekemään skottilaisia skonsseja eli eräänlaisia teeleipiä Moraqin opastuksella. Illalla teltassa nautimme itse tehtyjä skonsseja ja Saara puhkoi taas rakkojani. Jalkani olivat todella kipeät ja päätimme, ettei lähdetä ylittämään yhtään vuoristoa, vaikka mieli tekisi.
Aamulla sanoimme taas hyvästit näille ystävällisille ihmisille ja suuntasimme kohti rannikkoa. Kilometrit taittuivat, mutta jalkani sanoivat jokaisella askeleella enemmän ja enemmän vastaan. Illansuussa en pystynyt enää kävelemään ja päätimme jo kysellä yösijaa. Oli hyvä, että aloitimme ajoissa, sillä yöpaikkaa ei irronnut mistään pariin tuntiin. Epätoivo oli jo aika suuri, kunnes eräs nainen keksi lähellä asuvan erään partioperheen. Perhe oli aivan mahtava, sillä saimme illan aikana paljon hyvää ruokaa ja he veivät katsomaan majakkaa sekä läheistä rannikkokaupunkia. Kaiken huipuksi pääsimme vielä sisään nukkumaan. Seuraavana aamuna olin päättänyt taas kokeilla vaelluskengillä kävelemistä. Olin siis viimeiset 50 kilometriä kävelyt sandaaleilla ja nyt oli taas aika vaihtaa kunnon kenkiin. Tämä jäi yritykseksi, sillä jalkoihin sattui niin paljon. Yhtäkkiä perheen äiti kysyi, mikä on kengännumeroni ja samassa hän jo toi eteeni kahdet vaelluskengät. Toiset sopivat hyvin ja niinpä vanhat vaelluskenkäni saivat hyvän kodin tässä skottilaisessa perheessä. Sitten matka jatkui, mutta paljon paremmalla mielellä, kun jalkoihin ei enää sattunut niin paljon. Iltapäivällä saavuimme vanhaan kartanoon, joka toimii nykyisin museona. Kysyimme, löytyisikö meille jotain hommia, joissa voisimme auttaa. Saimme yösijaksemme vanhan mökin, jonka siivosimme. Seuraavana päivänä pesimme kahvilan ikkunat ja vaivanpalkaksi saimme kahvilasta peribrittiläisen aamupalaa makkaroineen ja black puddingeineen sekä päivällistä. Työn lomassa kävimme opastetulla kartanokierroksella. Oppaamme Julian oli kiinnostunut kuulemaan reissustamme ja hän kutsuikin lopulta meidät perheensä luokse seuraavaksi yöksi. Julianin luona olimme kuin kunniavieraita, sillä meille tarjottiin mahtava ateria ihanien alku- ja jälkiruokien kera. Julianin vaimo pesi pyykkimme sekä pääsimme kylpyyn ja muhkeisiin lakanoihin nukkumaan. Aamulla meidät varustettiin vielä eväillä ja taas matka jatkui, tällä kertaa kohti Kelsoa. Kelson torilla törmäsimme toiseen vaelluspariin. Oli hauska päästä vaihtamaan kuulumisia viikon varrelta. Kelsossa meille yösijan antoi pastori Tom. Hän itse teki illan töitä, mutta me pääsimme taas käyttämään suihkua ja keittiötä ja jopa vilkaisemaan televisiota. Viimeinen kokonainen vaelluspäivä tuntui mahtavalta, sillä muutamina edellisinä päivinä käveleminen tuntui jo hiukan tylsältä. Nyt maali alkoi jo häämöttää ja illalla meni 200 kilometriä rikki. Se antoi uutta puhtia. Saavuimme illaksi jo maalikaupunkiimme Melroseen ja matkalla näimme useammankin vaellusparin, sillä kaikki suuntaisivat yöksi lähelle maalia. Me pääsimme yöksi erään miehen luokse, joka illan keskustelujen aikana osoittautui Melrosen pormestariksi! Ei siis hassumpi paikka yöpyä. Viimeisenä aamuna suorastaa juoksimme Saaran kanssa maaliin. Kävelimme varmuuden vuoksi ylimääräisiä kilometrejä ja menimme sitten odottamaan omaa vuoroamme parkkipaikalle, jonne melkein kaikki muutkin vaellusparit olivat kokoontuneet. Oli mahtava nähdä kaikkia 10 päivän jälkeen ja kerrottavaa riitti.
Vaelluksen jälkeen alkoi tuomarointiaika. Oleskelimme siis viisi päivää Haddingtonissa ja Edinburghissa. Pääsimme esimerkiksi pelaamaan golfia ja rugbya, kisaamaan hiekkalinnan rakentamisessa, tutustumaan Edinburghin linnaan ja moniin muihin kaupungin nähtävyyksiin. Myös paikalliset partiolaiset kestittivät meitä useampaan kertaan. Juhlaillallinen oli mahtava ja lisäksi paikalliset opettivat meille useamman kansantanssin. En muista, koska olisin ollut niin hikinen kuin sen monen tunnin tanssimisen jälkeen. Juhlaillalliselle oli kutsuttu myös säkkipilliorkesteri ja runonlausuja. Tuomarointiaika huipentui Presentation Dinneriin. Vierailimme ensin viskitislaamossa ja sitten nautimme juhla-aterian, jossa saimme todistukset, vyömerkit ja neljä paria vielä EB-vyöt.
Tuomarointiajan jälkeen alkoi paljon odotettu kiertoajelu. Kiersimme lähinnä ympäri Skotlantia niin pienissä kuin isommissakin kaupungeissa. Ensiksi kiertelimme Skotlannin Ylämaalla, jossa kävimme etsimässä Loch Nessin hirviötä, mutta otus ei ainakaan meille suostunut näyttäytymään. Sitten suuntasimme Isle of Skyelle, jossa valloitimme yhden huipun. Matkalla nähtiin myös Ben Nevis eli Britannian korkein huippu. Se jätettiin kuitenkin suosiolla väliin. Vierailimme myös Warwickin linnassa ja pääsimme seikkailupuistoon kiipeilemään ja temppuilemaan puiden latvoihin. Carlislessä paikalliset partiolaiset järjestivät meille barbeque-illan ja leikimme suomalaisia (väkivaltaisia!) ja brittiläisiä leikkejä. Matkan jälkeen huomasimme, että illanviettomme on päässyt YouTubeen saakka. Vietimme myös pari päivää Lontoossa tutustuen kaupunkiin erilaisten tehtävien avulla. Toisena päivänä pääsimme myös vapaasti shoppaamaan. Ennen ja jälkeen Lontoo-päivien kävimme myös Gilwell Parkissa ihailemassa mm. B-P:n jalanjälkeä ja partiomuseon aarteita.
Kiertoajelun jälkeen oli ikävä kyllä aika lähteä kotimatkalle. Reitti oli tuttu Hollanti-Saksa-Tanska-Ruotsi. Ruotsissa vietimme viimeisen yön leirikeskuksessa, jossa oli sauna. Tällainen asteittainen kotiutuminen Suomeen oli ehkä ihan hyvä asia, sillä reissussa oltiin siis yhteensä viisi viikkoa. Ihan viimeinen yö vietettiin laivalla, jossa valvottiin koko yö. Seuraavan aamun jäähyväiset Turussa 1. elokuuta kestivät pitkään ja olivat todella haikeita. Tältä matkalta jäi muistoihin mahtavia partiokokemuksia, joita en ikinä unohda. Sain myös 38 uutta ystävää, joita tulen kaipaamaan. Tämän oman EB:mme tiivistimme muutamaan asiaan; matka sisälsi ensinnäkin paljon läheisyyttä ja väkivaltaa, ja läheisyyden taas tiivisti eräs vaelluspari lausahdukseen: ”Sun hiki on mun hiki”. Yksinkertaisesti sanottuna EB on ainakin minulle yksi parhaimmista, ellei paras, partiomuisto. Jos siis uudet kulttuurit kiinnostavat, haluat kokea haasteita ja olet valmis viettämään partiokivaa viiden viikon ajan, lähde EB:lle. Se on mahdollista taas kahden vuoden päästä."