Luvatussa maassa

Shalom!

Nyt päästään viimein nykyhetkeen tässäkin blogissa. Tällä hetkellä asemapaikkani on siis Jerusalem, pyhä kaupunki, ja nimenomaan vähän niin kuin kaikkien pyhä kaupunki, niin kristittyjen, juutalaisten kuin muslimien. Täällä nämä kaikki uskonnot ovat hyvin edustettuina, samoin kaikenlaiset rodut ja kansallisuudet, sillä onhan Jerusalem ja Israel kolmen mantereen, Euroopan, Aasian ja Afrikan, risteyskohdassa. Syy siihen, että olen nyt täällä, on harjoittelu. Olen käynyt SLS:n esikoulutuskurssin ja päässyt sitä kautta harjoitteluun. Ykköstoiveinani kohdemaaksi olivat hieman kaukaisemmat maat, mutta ehkä on tarkoitus, että olen nyt täällä.
Lähdin matkaan Helsingistä 27.12 ihan aamusta. Lensin Air Balticilla Riikaan ja melkein tylsistyin kuoliaaksi Riikan täysin kuolleella lentokentällä, josta edes hädin tuskin sai ruokaa. Monen tunnin odottelun jälkeen astuin viimein Tel Aviviin menevään koneeseen. Tel Aviviin saavuttiin puolen yön paikkeilla ja rajavirkailijoiden & passintarkastajien tiukkojen kysymysten jälkeen sain viimein matkatavarat. Lentokentän ovista ulos astuessani vastaan löi kuuma ja tukahduttava, etelän maille tyypillinen ilma. Totesin talvitakkini olevan liikaa. Löysin helposti Jerusalemiin menevän sherut-taksin ja noin tunnin köröttelyn jälkeen kolkutin Shalhevetyah-keskuksen porttia. Kahden maissa pääsin viimein nukkumaan.
Seuraavana aamuna laahustin vielä horteessa ja unenpöppörössä aamupalalle (oliiveja, tonnikalaa, fetajuustoa, jogurttia, hilloa, raejuustoa, greippiä, keitettyjä kananmunia ja vihanneksia, mutta mitään näistä ei kuulu laittaa leivän päälle!). Aamupalan jälkeen sain opaskierroksen keskuksessa.
Selvennykseksi sen verran, että asun tässä keskuksessa (jaan huoneeni tällä hetkellä kahden muun vapaaehtoisen kanssa), joka on suomalaisten ylläpitämä. Villi veikkaukseni onkin, että tulen tämän 2,5 kuukauden aikana puhumaan eniten suomea. Keskus toimii hostellina ja työtehtäviini kuulukin paljolti siivousta, jonkun verran keittiöhommia ja muuta yleistä työtä täällä keskuksessa. Lisäksi pääsen tutustumaan (tai niin on ainakin tarkoitus!) SLS:n toimintaan täällä ja toivottavasti ympäri Israelia. Haluaisin ehdottomasti ainakin päästä seuraamaan keskuksessa kokoontuvien lasten kerhojen toimintaa. Katsotaan kuinka käy. Töitä on kuutena päivänä viikossa ja kuusi tuntia päivässä. Keskus pyörii osittain palkatun henkilökunnan ja osittain vapaaehtoisin voimin. Vapaaehtoiset tulevat Suomesta yleensä pariksi kuukaudeksi, palkallisista työntekijöistä osa on paikallisia (jo nyt on huomattavissa mielenkiintoisia kulttuurieroja puhtaanapidossa, tiskauksessa jne... Ikävä on suomalaisia moppeja!).
Kaupunkia olen nähnyt vielä hyvin vähän, mutta jo nyt olen aivan hämilläni asuessani kaikkien näiden kuuluisien paikkojen vieressä. Siis kaikki Raamatusta tutut paikat, jotka ovat tulleet tutuiksi jo ala-asteella, ovat ihan kivenheiton päässä! Golgata ja Jeesuksen hauta ovat ihan vieressä, Öljymäki myös, vanhan kaupungin itkumuuri ja lista jatkuu loputtomiin, kun otetaan mukaan lähikaupungit eli vaikka Betlehem. Teologian (sivuaine)opiskelija on innoissaan! Kaupunki hämmästytttää myös jo mainitulla kansallisuuksien ja uskontojen moninaisuudella. Asun aivan juutalaiskorttelien vieressä ja meidän katumme vilisee ortodoksijuutalaisia mustine pukuineen ja kikkuroineen ja tavallisillakin juutalaismiehillä on vähintään kipa päässä. Tästä muutaman korttelin päästä alkaa arabialue, jossa kadut täyttävät huivipäiset naiset. Täällä on myös ihan normaalia nähdä sotilaiden (miehiä ja naisia) kulkevan konekiväärien kanssa kadulla. Puheensorinassa kuulee niin hepreaa kuin arabiaakin. Onnekseni katukyltit ovat sentään heprean lisäksi englanniksi, sillä heprea on minulle kyllä täyttä hepreaa! Vaikka täällä on paljon uutta, niin viikon olemisen jälkeen tunnen oloni jo yllättävän kotoisaksi (Jerusalem muistuttaa paljolti - niin hyvässä kuin pahassa - Istanbulia, joten ehkä siitä tämä nopea sopeutuminen). Kotoisuuden tunteen saavuttamista on kyllä paljon helpottanut ympärillä jatkuvasti kuuluva suomen kieli ja sauna, joka täällä tietysti on (eihän suomalaiset voisi olla ilman!).