Vaarallinen juhannus, Sosiologian perusteet ja muita kertomuksia

Nyt ei ole juhannus, eikä mitään erityisen vaarallista ole tapahtunut, vaan otsikko viittaa muumikirjaan, jonka juuri luin. Vaarallisen juhannuksen lisäksi olen ahminut vaikka kuinka monta suomalaista kirjaa tuolta meidän kirjastosta. Sosiologian perusteet tosin odottaa vasta tuossa pöydällä. Taisin mainita jo aikaisemmin noista kirjaston aarteista, mutta edelleen sieltä löytyy kaikenlaisia helmiä. En ehkä kuluta aikaani kovin viisaasti, sillä kun kerrankin reissun päällä on, niin kannattaisi tutustua tähän maahan ja kaupunkiin. Huomaan kuitenkin usein olevani työpäivän jälkeen väsynyt ja jaksan raahautua korkeintaan salille, uimaan tai jumppaan tai avata kirjan. Uupumus ei aina ole fyysistä, vaan johtuu siitä, että kokee niin paljon uutta ja tapaa sen verran paljon uusia ihmisiä. Minua uuvuttaa ja raivostuttaa usein myös se, etten voi kommunikoida kaikkien kanssa ja kommunikointi on vajavaista. Väsymyksen lisäksi täällä kämpillä minua ovat pitäneet myös kaikenlaiset kirjalliset velvoitteet eli muutamat koulutyöt sekä muut rästissä olevat hommat. Ehkä kaupunkiin tutustumista rajoittaa myös se, etten jotenkin halua lukeutua turistiksi, koska en sellainen ole. Onneksi veljeni saapuessa tänne viikon päästä, voin rauhassa heittäytyä turistiksi!

Viime viikolla pääsin taas matkustelemaan työn puolesta eli olin Jaffassa tutustumassa yhden työntekijämme työhön. Hän toimii diakonina paikallisessa seurakunnassa. Hyppäsin aamulla ennen seitsemää sherutiin (=kimppataksi/minibussi) ja lähdin kohti Tel Avivia. Matka sinne kestää noin tunnin, joten olen jo useasti käynyt päivän reissulla Tel Avivissa. Jaffa sijaitsee ihan Tel Avivin kyljessä ja niinpä tämä työntekijä tuli hakemaan minua autolla Tel Avivin bussiasemalta. Ensimmäiseksi osallistuin työntekijöiden aamupalaveriin, jonka jälkeen pääsin aamukahville (täällä kahvi on murukahvia, joka ei ole oikeaa kahvia nähnytkään, ja jota juon vain äärimmäisessä hädässä). Meidän oli tarkoitus istua rauhassa alas juttelemaan päivän ohjelmasta, mutta käytännössä diakoni juoksi koko kahvittelun ajan hoitamassa asioita ja minä join aamukahvia amerikkalaisen vapaaehtoisen kanssa. Sitten lähdimme diakonin ja vapaaehtoisen kanssa hakemaan erästä asiakasta, jonka kanssa kävimme lääkärissä. Lääkärireissun jälkeen tutustuin kirkkoon. Kanttorin oli tarkoitus opastaa minua, mutta hän oli niin kiireinen kahden turistiryhmän kanssa, että ehdin kysyä vain muutaman kysymyksen. Lounas lähiravintolassa ei ollut suuri kulinaristinen elämys, mutta maha tuli täyteen, kun annos oli kerran vaihdatettu. Iltapäivällä diakonilla oli skype-neuvottelu, joten minä kuuntelin kanttorin ja suomalaisen vapaaehtoisen lauluharjoituksia tuhkakeskiviikon messua varten. Sen jälkeen suomalainen vapaaehtoinen kertoi työstään lähinnä musiikin ja lasten parissa. Alkuillasta diakoni saatteli minut bussiin ja lähdin takaisin Jerusalemiin. Oli mielenkiintoista nähdä taas vähän erilaista työtä ja tutustua hiukan Jaffaankin. Erilaista työtä on myös puutarhahommat, joihin minäkin viimein pääsin viime viikolla. Aurinko paistoi läpimästi eikä työ tuntunut työltä lainkaan. Oli myös kiva tehdä töitä isommalla porukalla, sillä saimme tänne uuden vapaaehtoisen Eeron kuukauden ajaksi. Työ tuntuu mielekkäämmältä myös siksi, että viikkoja täällä on enää muutama jäljellä. Jopa vessojen peseminen saa yhtäkkiä uudenlaisen hohteen, kun tajuaa kertojen olevan viimeisiä. Viimeinen kerta tuli vastaan jo lasten maanantaisessa kerhossa eilen ja oikeastaan huomaamatta. Kunnolliset hyvästit jäivät sanomatta, sillä en tiennyt, ettei ensi maanantaina ole kerhoja. Nuoria näen onneksi vielä leirillä, joka pidetään kahden viikon päästä.

Tel Avivissa olen siis käynyt useamman kerran ihan omin päinkin ennen Jaffan reissua ja viimeksi olin siellä ystävänpäivänä/laskiaisunnuntaina. Suomalainen Hilla, jonka olen tavannut yhteisen ystävän kautta Suomessa, opiskelee täällä yliopistossa. Olin ottanut yhteyttä Hillaan jo joulukuussa, mutta nyt viimein saimme sovittua tapaamisen. Vietin mukavan ja todella helteisen sunnuntain siis Hillan kanssa Tel Avivissa kävellen rannalla, syöden hyvin, shoppaillen ja katsellen kaupunkia. Emme siis tehneet mitään ihmeellistä, mutta yllättävän virkistävää oli päästä pois tutuista kuvioista ja nähdä tottakai Hillaa. Löysimme vielä päivän päätteeksi pienen julistenäyttelyn, josta sain viimein ostettua magneettini. Olen jo muutaman vuoden ajan keräillyt jääkaappimagneetteja maista, joissa olen käynyt. Täällä olen tähän mennessä löytänyt vain mauttomia turistimagneetteja, mutta nyt siis löysin ihastuttavan vanhasta mainosjulisteesta tehdyn magneetin kokoelmiini.

Viime torstaina päätimme lähteä Heidin ja Pirjon kanssa jonnekin "riehumaan" (Heidin lempilausahduksia on: "Minne lähdetään riehumaan?" tai "Mitä te täällä riehutte?") ja niinpä suuntasimme hetken tuumimisen jälkeen auton nokan kohti Yad Hashmonaa. Yad Hashmona on suomalaisten 70-luvulla perustama kibbutsi (tai oikeasti se on kyllä moshavi), jossa suunnilleen joka toinen Israelissa ollut suomalainen on työskennellyt. Tälläkin hetkellä henkilökunnassa ja vapaaehtoisissa on useampi suomalainen. Kävimme siis syömässä jäätelöt, moikkaamassa tuttuja sekä tutkailemassa kaunista puutarhaa. Oikein hyvin onnistunut riehuminen siis.
Heidin ja seitsemän muun kanssa lähdimme riehumaan myös sunnuntaina, kun minulla oli hyvin ansaittu vapaapäivä. Lähdimme aamulla aikaisin ajelemaan etelään ja tunnin matkan jälkeen löysimme hyvän rannan, jossa itseasiassa olen ollut heti ensimmäisellä viikollani täällä. Nautimme taas muta- ja rikkikylvyistä ja auringonotosta, vaikka hiukan pilvistä olikin. Koska en yleensä pala ja aurinko pysytteli piilossa, en laittanut paljoakaan aurinkorasvaa. Tämähän kostautui iltapäivällä, kun huomasin yhtäkkiä punoittavani. Nyt kahden päivän jälkeen olen edelleen aika punainen ja iho on arka. Ihosyöpää odotellessa.

Sitten on vielä pakko hehkuttaa. Olen jo aikaisemmin kertonut perimästäni taikinajuuresta, josta olen muutaman kerran leiponut ruisleipää. Ruisleivät ovat kyllä olleet syötäviä, mutta parantamisen varaa on löytynyt vielä aika rutkasti. Nyt muutaman epäonnistuneemman kokeilun jälkeen onnistuin leipomaan lauantaina täydellistä ruisleipää, ah! Kannatti kiivetä takaisin sinne hevosen selkään. Nyt voin lähteä hyvillä mielin Suomeen, ja taidanpa ottaa vähän taikinajuurta mukaani.