Jokitiellä

Asun täällä Göteborgissa siis Jokitiellä ja aivan oikeastikin idyllisen joen varressa. Jo ensimmäisenä päivänä olin jo ihastunut kotikatuuni ja sen maisemiin. Tai no, taloamme vastapäätä oleva Nya Ullevi ei ehkä hivele silmää, mutta loistava maamerkki se ainakin on. Omasta ikkunastani näkyy lisäksi paloasema, jonka pihalla palomiehet pitävät usein harjoituksiaan. Samoin myös jokainen kuulutus kantautuu korviini, jopa yöllä. Nyt alan vähitellen tottua niihin, mutta mitään selvää niistä ei saa. Ehkä parempi näin, sillä muutaman kerran olen todella pelästynyt, kun olenkin ymmärtänyt kuulutuksen. Elämää oppii arvostamaan aivan eri tavalla, kun kuuntelee onnettomuusselostuksia.

Paloasemaa lukuunottamatta talomme on ihana. Talo on vanha tehdas ja asunnot ovat hiukan loft-henkisiä korkeine kattoineen. Omassa asunnossani on parvi, joka toimii kätevänä säilytyspaikkana, sillä muuten sitä on aivan olemattoman vähän. Tässä talossa on vain neljä kerrosta ja lähinnä opiskelijat ovat ruotsalaisia, sillä kaikki tiedotteet tulevat vain ruotsiksi, kun esimerkiksi Olofshöjdissä (suuri opiskelija-asuntojen alue korkealla mäellä nimensä mukaisesti) kuulemma kaikki tulee myös englanniksi. Minun lisäkseni talossa asuu toinen suomalaisvaihtari Sonja. Tämä on ihana paikka asua myös siksi, että täällä kaikilla on enkelrum, joka tarkoittaa lähinnä omaa keittiötä. Minullakin on siis oma keittiönurkkaukseni, joka ei sisällä uunia, mutta onneksi sellainen löytyy tämän talon yhteiskeittiöstä. Olen kuitenkin onnellinen tästä, sillä nautin omasta rauhasta ja siitä, ettei tarvitse jakaa keittiötä 10 muun ihmisen kanssa. Lisäksi asunnossani on valtava kylpyhuone, joka tuntuu hiukan haaskaukselta. Henkilökohtaisesti olisin kaivannut ennemmin sitä säilytystilaa.

Täällä Jokitiellä on ylimmässä kerroksessa myös loistava lokalen eli suuri olohuone, josta pääsee myös terassille. Terassi on täynnä pöytiä ja penkkejä enkä malta odottaa kesää ja terassikautta, jolloin pääsen ottamaan aurinkoa sinne yläilmoihin. Lokalen on huomattu myös toimivaksi juhlatilaksi ja jo heti ensimmäisellä viikollani täällä pääsin ensimmäisiin Jokitien bileisiin. Siitä muutamien viikkojen jälkeen olikin jo ystävänpäivä ja järjestimme Alla hjärtans dag-brunssin, taas meidän lokalenissamme. Brunssi oli suorastaan menestys ja se kesti iltaan saakka. Kaikki olivat tuoneet jotain yhteiseen pöytään sekä jokainen yhden pullon kuohuvaa ja hauskaa oli! Melkein heti ystävänpäivän jälkeen tulivat Suomesta käymään Niina ja Marianne, jotka olivat täällä syksyllä vaihtareina, ja heidän kunniakseen järjestettiin tietysti taas - juhlat. Ne olivat myös aika railakkaat, sillä meidän porukka ehti lähtemään baariin, juhlimaan siellä ja tulemaan vielä takaisinkin, ja vielä sitkeimmät suomalaiset ja kai muutama saksalainenkin tanssivat vielä viimeisiä hitaita. Niin mekin liityimme vielä mukaan laulamaan "Metsä palaa rajan takana---".

Hyvät pirskeet vietimme myös pari viikkoa sitten mökillä. Mökki oli Chalmersin eli paikallisen TKK:n sportstuga, jonka olimme saaneet Jaakon kautta käyttöömme. Leena ja Jaakko tekivätkin ison työn koko homman organisoimisessa, siitä kiitos! Sportstugalla olimme kieltämättä aika urheilullisia, sillä ensin piti kantaa puita sisään ja saada takkaan tulet. Sitten tietysti laulettiin karaokea ja saunottiin. Aivan saunan edestä pääsi avantoon ja toki meidän kaikkien suomalaistyttöjen oli käytävä avannossa ihan kansallisylpeyden tähden, mutta hienosti myös saksalais- ja ranskalaisvahvistuksemme uskaltautuivat hyiseen veteen! Itse olin silloin melkoisen kipeä ja tarkoituksena oli jättää tauti avantoon, mutta se ei sujunut ihan suunnitelmien mukaisesti. Niinpä lähdin mökiltä jo lauantaina Annan kanssa samaa matkaa, kun suurin osa porukasta jäi vielä mökille ja lisääkin saapui vielä lauantai-illan mittaan. Annan piti lähteä lukemaan ja omakin paniikki kaikista kouluhommista oli kasvanut niin suureksi, että jätimme mökin siis jo lauantaina. Kööpenhaminan reissun aikana menetinkin sitten yhdet mahtavat bileet, nimittäin Annan läksiäiset! Onneksi ehdimme Annan kanssa vielä fikalle, ennen Annan lähtöä Suomeen. Moni syksyllä tänne saapunut onkin jättämässä jo rakasta Gbg:ia. Suomen-loman aikana tulen missaamaan ainakin kahdet jäähyväisjuhlat! Henkalle ja Constanzelle siis terveisiä ja turvallista kotimatkaa, vaikka he eivät saksalaisina ehkä suomea ymmärräkään:)

Nyt painun pehkuihin, sillä kello soi jo muutaman tunnin kuluttua, jolloin pitää lähteä lentokentälle! Pus och kram!

Nordplus course i Köpenhamn

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, mutta nyt siihen on kouluhommavuoren lisäksi toinenkin hyvä selitys, nimittäin olin viime viikosta yli puolet Kööpenhaminassa. Olimme siis kokoontuneet pohjoismaisin ja baltialaisin voimin kotitalousalan seminaariin, joka tänä vuonna pidettiin Tanskassa. Seminaarin virallinen nimi oli "Theoretical Approaches in the Research of Food, Consumption and Everyday Practise". Nordplussalla ei ole seminaarin kanssa muuta tekemistä kuin toimia rahoittajana. Ensimmäinen tällainen seminaari pidettiin vuonna 2005 Helsingissä, jolloin meidät fuksit oli tietysti yhdeksi päiväksi pakotettu sinne yleisöksi. Seminaari oli kylläkin jo silloin positiivinen kokemus ja kun nyt tarjoutui tilaisuus lähteä mukaan, niin lähes ilmaisille opintopisteille ja kauniille Kööpenhaminalle ei voinut vastata kuin myöntävästi. Matka Göteborgista Kööpenhaminaan on junalla vain 3,5 tuntia ja maksaa 10-20 euroa. Nimensä mukaisesti tällä kertaa seminaarissa käytiin läpi erilaisia teorioita ja yleensä teoreettista lähestymistapaa. Kuulimme luentoja mm. fenomenografisesta tutkimuksesta, eko-kulttuurisesta teoriasta, historiallisesta lähestymistavasta ja esimerkiksi Viron kotitalousopetuksen kehittymisestä. Ensi vuonna seminaari pidetään Tallinnassa. Seminaarissa esitettiin myös paljon erilaisia näkemyksiä, kuten gender aspect ja turning point-käsite. Tämän jälkeen jokaisesta asiasta löydettiin gender aspect ja turning point:D Seminaari oli siis neljä päivää tiukkaa asiaa ja lähinnä istumista paikoillaan. Parasta ehkä olikin, kun vierailimme työväenmuseossa (Arbedjermuseet), jossa meitä opasti yksi seminaarin tanskalaisista järjestäjistä, joka myös on ollut suunnittelemassa museon näyttelyitä. Viides päivä oli varattu kulttuurille. Iltaisin olimme niin poikki, ettemme jaksaneet kovin myöhään ulkona riekkua, mutta suomalaisporukan (mun kurssikavereista mukana olivat Anna ja Sanna, viidenneltä vuosikurssilta Kristiina ja Virpi, jotka ovat myös olleet meidän tuutoreita, sekä toiselta vuosikurssilta Jutta. Opettajista mukana olivat meidän laitokselta kotitalouden didaktiikan professori sekä kotitaloustieteen assistentti) voimin kävimme kuitenkin iltaisin ravintolassa syömässä. Yhtenä iltana seuraan liittyi myös Annan kaveri, Tanskassa lääkäriksi opiskeleva Eeva, joka perehdytti meitä tanskan kieleen ja muutenkin kulttuurin sekä yhteen jazz-baariin. Muutenkin otimme koko matkan opiskelun kannalta, varsinkin Krisse ja Anna, jotka olivat ottaneet missiokseen selvittää smorrebrodin (en saa tähän niitä tanskalaisia ö-kirjaimia) historia ja sen vaikutusta nykypäivään. Kunnon tutkijoina tytöt määrittelivät tutkimusmetodit ja pohtivat tutkimuksen luotettavuutta ja toiseksi viimeisenä aamuna saimme kuulla PowerPoint-esityksen tutkimuksen tuloksista. Viimeisenä iltana taisimme olla ulkona jopa puoleenyöhän saakka, kun kävimme ensin syömässä hienosti suomalaisporukalla, tällä kertaa opettajilla vahvistettuna, ja sitten vielä jatkoimme toiseen baariin istuskelemaan. On se hienoa, kun saa ostaa professorille kaljan! Seminaari oli siis antoisa ja Kööpenhamina tuli taas päällisin puolin tutuksi, vaikka Juttaa lukuunottamatta meistä kukaan ei ehtinyt näkemään edes Pientä Merenneitoa (mä olen nähnyt Merenneidon pari vuotta sitten, mutta kuvia ei mullakaan ole, kun kamera oli siinä vaiheessa reissua kärsinyt vesivahingon, mutta se onkin sitten toinen tarina). Se olisi ollut syytä katsastaa, sillä kohta sen tie vie ilmeisesti Kiinaan. Tosin tanskalaiset ovat niin pöyristyneitä tästä, että saattaa jäädä Merenneidolta Kiina ja kiinalaisilta Merenneito näkemättä. Maailman pienuus tuli kyllä taas todistettua, sillä heti ensimmäisenä päivänä ensimmäisessä 7Elevenissä törmäsin vanhaan Ryttylä-tuttuun! En ole nähnyt Nasua eli Anniinaa pitkään aikaan paitsi tietysti naamakirjassa, sillä Nasu opiskelee Turussa tanssinopettajaksi, ja sitten näemme yhtäkkiä Kööpenhaminassa. Nasu oli paluumatkalla Grönlannista, josssa hän muutamine opiskelukavereineen oli opettamassa tanssia pari kuukautta. Ihanaa oli kuitenkin nähdä edes vilaukselta!

Kotiinpaluu ei ollut kovin kiva, sillä tekemättömät reflektoinnit ja esseet odottivat tekijäänsä. Niihin on vain niin vaikea keskittyä, sillä perjantaina jatkan matkaamista ja lähden reiluksi viikoksi Suomeen.

Penkkiurheilua

Penkkiurheilu on parasta urheilua - tai ainakin monipuolisinta. Viikko sitten viikonloppuna tuli sitä laatua nimenomaan jääurheilun muodossa. Lauantaina nimittäin olimme katsomassa lätkämatsia Frölunda Indians - Djurgården IF. Frölundan kotihalli on siis aivan vieressäni sijaitseva Scandinavium eli paikallinen Hartwall-areena. Vähän ennen kuutta lähdin kotoa kävelemään kohti Scandinaviumia ja määränpää ei olisi jäänyt keneltäkään huomaamatta, sillä sellaiset ihmismassat valuivat kohti hallia. Asun Helsingissä Hartwall-areenan ja myös vanhan jäähallin läheisyydessä ja tällainen kansainvaellus tuntui hyvin tutulta. Meitä suomalaisia penkkiurheilijoita kerääntyi hallin luokse viisi kappaletta eli Anna, Anna-Liisa, Pekka, Niko ja minä. En ollut kovinkaan paljon ehtinyt perehtyä Frölundan saavutuksiin, mutta onneksi meillä oli Pekka henkilökohtaisena selostajana. Toki olin ehtinyt googlettamaan Tomi Kallion, joka siis pelaa Frölundassa ja oli tänään valittu matsin profiiliksi. Tomi Kallion lisäksi Frölundassa pelaa neljä muuta suomalaista. Peli oli mielenkiintoinen, mutta Tomi kunnostautui vähän väärällä tavalla eli istumalla lähinnä jäähyllä. Frölunda kuitenkin voitti 5-3. Parasta antia pelissä olivat tietysti lahjuksina jaetut Frölundan logolla varustetut treenipyyhkeet. Nopeimmat nappasivat niitä kaksi kappaletta...(ja käyttöönkin se on jo päässyt, toinen on tietysti kehyksissä)... Pyyhkeiden kanssa olimme Annan ja Anna-Liisan kovasti menossa nimmarijonoon, mutta totesimme sen noin kahden kilometrin mittaiseksi ja tyydyimme ihailemaan Tomia vähän kauempaa ja lähettämään lentosuukkoja.

Sunnuntaina penkkiurheilu siis jatkui, mutta tällä kertaa matkustimme vähän kauemmas. Lähdimme siis Lotan kanssa junalla Kungsbackaan muodostelmaluistelun mestaruuskisoihin. Lotta on myös vaihtarina täällä ja on koko ikänsä harrastanut luistelua. Lotta myös treenaa paikallisen joukkueen kanssa täällä, mutta oli valinnut kisoissa kannustajan roolin. Se oli hyvä valinta tällaisen maallikon kannalta, sillä taas minulla oli henkilökohtainen selostaja vieressä! Kisat olivat hyvin vaatimattomat ja ilman parempaa tietoa niitä olisi voinut luulla alueellisiksi pikkukisoiksi. Onneksi kuitenkin saatiin nähdä pari todella loistavaa esitystä. Joukkue, jonka kanssa Lotta treenaa, voitti sekä junioreissa että senioreissa. Vaikka mitään todellista jännittämistä ei ollut (eikä varsinkaan mulla), niin silti sitä rystyset valkoisina seurasi kaikkien luistelua ja jännitti toisten puolesta.

Toisenlaista penkkiurheilua olenkin sitten harrastanut joka päivä. Nimittäin penkkiurheilusta käy myös vino pino kouluhommia. Esimerkiksi viime torstaina koulua oli 11 tuntia ja sitä varten oli pitänyt palauttaa observointiraportti korjattuna (1000 sanaa), joka myös esiteltiin, oli pitänyt lukea 80-sivuinen raportti ja vastata parin kanssa kysymyksiin, jotka käytiin läpi, oli pitänyt lukea artikkelikokoelmasta yksi artikkeli ja etsiä siihen liittyvä englanninkielinen artikkeli, joista molemmista piti tehdä referaatit sekä esitellä projektisuunnitelma esityksestä, jonka teema on kestävä kulutus. Lisäksi illan ruotsinkurssille oli 23 sivua läksyjä. Ja kuten eräs vaihtarikaverini Mari kommentoikin facebookissa: Ja ketäs muuta kiinnostaisi vaihtoonlähtö? Vakavasti ottaen täällä on ehdottomasti enemmän pluspuolia, mutta tällä hetkellä tuntuu että hukun kaikkien hommien alle. Lisäksi rästissä odottaa ainakin kaksi esseetä tälläkin hetkellä... Silti lasken kauhuissani viikkojen kulumista. Göteborgissa on siis tarkoitus olla noin 20 viikkoa ja seitsemän on jo takana. Siksi harmittaakin, kun pitää istua neljän seinän sisällä kirjoittamassa, kun voisin olla tekemässä ja kokemassa jotain paljon kivempaakin. Onneksi jokaisen ruotsiksi kirjoittamani sanan voi - ainakin yrittää - nähdä hyödyllisenä..

Viime viikonloppuna en enää penkkiurheillut, vaan hikoilin ihan itse. Fysikenillä järjestettiin siis ensimmäistä kertaa Fysiken-maraton. Meitä innokkaita urheilijoita oli kerääntynyt paikalle 60-70 ja meidät jaettiin kahteen ryhmään. Tiukkaan neljän tunnin settiin kuului cykel, idrott, gympa ja pilates. Cykel oli siis rehellistä spinnausta ja sen jälkeen päästiin tunniksi pelaamaan salibandya ja lentopalloa. Lentopalloa olisi pitänyt olla ehdottomasti enemmän, sillä sain säälittävästi vain kolme pientä mustelmaa hihalyönneistä. Sitten pääsimme tunniksi koulun liikuntatunnille, jossa hirveällä tempolla vaihdeltiin salin ympärijuoksemista, aerobiccia, lihaskuntoa ja spurtteja salin pästä päähän. Gympaa veti noin 60-vuotias täti uskomattomalla tahdilla ja täytyy sanoa, että tässä vaiheessa jo vähän hengästytti. Samoin tunsin myös migreenin hiipivän, mutta eihän maratoniin oltu tultu luovuttamaan (eikä mitään lääkkeitä kannattanut tietenkään ottaa mukaan). Viimeisenä oli meidän ryhmällämme pilatesta, joka olisi milloin tahansa muulloin naurattanut helppoudellaan, mutta tässä vaiheessa päivää oli ihanan rentoa. Itse kamppailin migreenin takia oksentamisen partaalla ja keskityin lähinnä pitämään aamupalan sisälläni vielä loppuvenyttelyjen ja -sanojen aikana. Migreeniä lukuunottamatta päivä oli kuitenkin loistava ja palkintona loppuun saakka jaksaneille oli pientä syötävää ja juotavaa sekä hieno Fysiken-t-paita! Kotona pääsi sitten heti lääkekaapille ja nukkumaan.