Kotimaan kamaralla

Kuten otsikko kertoo, niin olen saapunut Suomeen. Tämä tapahtui oikeasti jo melkein kolme viikkoa sitten, mutta tämä viimeinen päivitys on jäänyt tekemättä, kun Suomen arki vei mennessään heti tulopäivänä. En kuitenkaan malta olla kertomatta viimeisestä ja erityisen tapahtumarikkaasta viikostani Israelissa.

Viimeksi blogia kirjoittaessani odottelin siis lentokonetta ja veljeäni sekä torkuin koneen ääressä kirjoitellen kouluhommia. Lopulta keskellä yötä veljeni siis saapui ja vain muutaman tunnin unien jälkeen oli jo aika nousta ja lähteä ajelemaan kohti pohjoista. Olimme siis yhteisvuokranneet auton, jonka rattiin mun ei onnekseni tarvinnut asettua. Israelin liikenteessä siis kuolee liian korkeiden nopeuksien ynnä muiden sellaisten takia todella paljon ihmisiä vuosittain. On siis kivempaa istua kyydissä. Matka sujui hyvin takapenkiltä neuvoen ja muutaman tunnin ajamisen jälkeen (Israel on tosiaan pieni maa!) saavuimme siis Kinneret-järven eli Galilean meren eli Genesaretin järven rantaan. Ajoimme Tiberiaksen läpi, mutta sieltä poispääseminen ei ollutkaan niin yksinkertainen juttu. Muutamien maisemakierrosten jälkeen päästiin viimein ohi kaupungista. Täällä kaikki nähtävyydet liittyvät jotenkin Raamatun tapahtumiin eli täälläkin vierailimme Jordan-virran luona paikalla, jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen, paikalla, jossa Vuorisaarna on luultavasti pidetty, ruokkimisihmeen paikalla sekä Jeesuksen opetuslapsen Pietarin kodin raunioilla. Varsinkin Pietarin kodin rauniot olivat tosi hienot, sillä ne oli jätetty näkyviin, ja niiden päälle "ilmaan" oli rakennettu sellainen aika moderni kirkko. Kirkkokierroksen jälkeen yritimme löytää uimapaikkaa, mutta eihän näin "talvella" mikään ranta ollut auki. Suomalainen keksii kuitenkin keinot ja niinpä vaan menimme uimaan välittämättä uiminen kielletty -kylteistä. Illalla palattuamme Jerusalemiin kävimme vielä tutustumassa kaupungin ydinkeskustaan ja kävelykatuihin ja tietty parhaaseen jätskibaariin.

Perjantaina käytiin juutalaisella torilla ostamassa tuliaisia sekä Yad Vashemissa. Vaikka kävin siellä jo toista kertaa, niin olin aivan yhtä vaikuttunut kun edellisellä kerralla. Tämän päivän turistikierros jäi hieman lyhyeksi, sillä neljäksi menin takaisin töihin. Vuorossa oli nuortenleiri, joka alkoi arabialaisen ruoan valmistuksella. Pääsin arvovaltaiseen hommaan eli pilkkomaan persiljaa. Syömisen ja tiskaamisen jälkeen lähdettiin vielä pienellä joukolla tutkimaan Jerusalemin yöelämää. Tutkaileminen jäi aika lyhyeksi, sillä väsymys painoi jo tässä vaiheessa viikkoa pahasti silmiä. Vähän pirteämpänä aloitin seuraavana aamuna tehokkaalla siivouksella, jonka jälkeen ehdittiin pikaiselle vanhan kaupungin kierrokselle. Sitten palasin taas töihin, sillä kirkkokahvitkin oli saatava katettua. Oli nimittäin taas suomenkielisen jumalanpalveluksen vuoro, jonne saapuikin suorastaan ennätysmäärä kirkkokansaa. Kahvituksen ja tiskaamisen jälkeen lähdettiin Pirjon porukan kanssa kaupungille tarkoituksena nauttia heidän läksiäisateriaansa. Muutaman ravintolan menutarkastelun jälkeen päädyimme samaan paikkaan, jossa olimme Saaran kanssa saaneet nauttia monesta ilmaisesta ruokalajista. Tämä lahjonta siis kannatti! Eikä meidänkään tarvinnut pettyä, sillä ruoka oli taas todella hyvää.
Sunnuntaina siivosin jo melkein haikein mielin, sillä se oli virallisesti viimeinen työpäiväni. Iltapäivällä sain työt tehtyä ja lähdimme sherutilla kohti Tel Avivia. Koska näppäränä tyttönä unohdin kartan kotiin, kuljimme paljolti selkeiden maamerkkien kuten biitsin mukaan. Aurinko ei paistanut iltapäivällä enää niin lämpimästi, mutta makoilimme silti hetken aikaa rannalla. Kävimme torilla sekä muutamilla ostoskaduilla. Vaikka emme tehneet mitään ihmeellistä, niin Tel Avivissa käyminen on aina elämys, sillä niin suuresti se poikkeaa Jerusalemista. Tel Aviv on siis hyvin länsimainen verrattuna Jerusalemiin.

Maanantaina lämpötila oli kiivennyt jo yli 30 asteeseen, joten olimme valinneet hyvän päivän biitsipäiväksi. Jerusalemista Kuolleelle merelle matkaa noin tunnin ja matka on kirjaimellisesti päätähuimaava, sillä Jerusalem sijaitsee 800 metriä merenpinnan yläpuolella ja Kuollut meri noin 400 metriä merenpinnan alapuolella. Korvat ehtivät siis mennä lukkoon monta kertaa tunnin aikana. Tällä kertaa päätähuimaavuus johtui myös kulkuvälineestä, sillä matkasin ensimmäistä kertaa bussilla. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Qumran, jonne bussikuski ystävällisesti meidät jätti. Hän myös monimutkaisten selityksieni jälkeen osasi myydä meille oikeanlaiset liput, jolla saimme jatkaa Qumranin jälkeen jatkaa matkaa. Qumran oli nopeasti nähty, sillä itse luoliin ei päässyt käymään ja essealaisen yhteisön asumusten rauniot näyttivät samalta kuin muutkin rauniot. Vierailuamme nopeutti myös suorastaan tuskainen kuumuus. Sitten menimme taas tien varteen odottamaan bussia. Bussi tuli ja suorastaan aikataulun mukaisesti. Täällä vain pitkänmatkanbusseille on aikataulut ja paikallisbussit kulkevat miten sattuu. Tai siis minä en ainakaan ole tähän mennessä löytänyt yhdellekään linjalle mitään aikatauluja, vaan pysäkille mennään ja toivotaan, että joskus se bussi sieltä tulee. Epäilen kyllä, että paikallisilla on jotain salaista tietoa, sillä he osaavat mennä odottamaan bussia oikeaan aikaan. Hyvin on kuitenkin perille päästy ja niin päästiin viimein biitsillekin. Vaikka olimme lähteneet aika myöhään liikenteeseen, ehdimme nauttia auringonpaisteesta, mutakylvyistä ja meressä lillumisesta. Bussimatka takaisin oli ehkä sittenkin jännittävin, sillä aikatauluista ei ollut tietoa. Bussipysäkki sijaitsi aika ison maantien laidalla ja oli kätevästi sijoitettu pienen nyppylän taakse. Ihme ja kumma, saimme bussin kuitenkin pysäytettyä, vaikka nopeutta oli varmasti yli 100 km/h. Jerusalemissa bussiseikkailumme jatkuivat, sillä huomasin sattumalta erään bussin päätepysäkin olevan se ostoskeskus, jonne olin suunnitellut meneväni koko tämän ajan. Vaikka olimme rähjäisissä rantavaatteissa ja kello oli paljon, emme voineet hukata hyvää tilaisuutta. Niinpä lähdimme vielä käymään Jerusalem Mallissa eli Malha Mallissa, joka on siis Jerusalemin suurin ostoskeskus. Kierros oli pikainen, mutta yksi paita ehti silti tarttua mukaan. Skandinaavista väriä ostoskeskukseen oli tulossa huhtikuussa, sillä H&M avaa sinne liikkeensä.

Tiistaina olikin sitten vuorossa nähtävyysmaraton, kun listalla oli vielä monta paikkaa ja pakkaaminen oli melkein aloittamatta. Pakkaamisen ja puutarhahaudan jälkeen hyppäsimme bussiin määränpäänä Betlehem. Kauhean tinkaamisen ja yhden vihaisen taksikuskin jälkeen pääsimme lopulta syntymäkirkolle. Meidän tuurillamme se oli tietysti täynnä turistiryhmiä. Totesimme ensin, ettei meillä ole aikaa jonottaa näkemään alttarin alla olevaa pyhää paikkaa, mutta hetken tuuminnan jälkeen jäimme norkoilemaan uloskäynnin luo, sillä siinä jonotti muutama muukin ihminen (sisäänkäynnin luona jonotti siis muutama SATA ihmistä). Sniikkaus onnistui, sillä lopulta vartija vinkkasi, että saamme mennä sisään. Paikka oli todellisuudessa paljon vaatimattomampi kuin kuvissa, mutta tulipahan nähtyä. Kiertelimme hetken Betlehemissä ja sitten otimme taksin takaisin checkpointille. Muurin luona jäimme taksista ottamaan kuvia graffiteista. Muurit ovat siis täynnä Vapauttakaa Palestiina -tyyppisiä julistuksia ja todella taidokkaita kuvia. Sielläkään emme saaneet kuitenkaan olla rauhassa tunkeilevilta taksikuskeilta (törmäsimme samaan vihaiseen taksikuskiin!) ja kauppiailta ja lopulta mun kärsivällisyys petti. Ehkä se oli hyvä, sillä saimme jonottaa checkpointissa vähän pidemmän tovin. Illalla kävimme viellä Israel-museossa ihailemassa kääryleitä eli niitä Qumranin luolista löytyneitä kääröjä. Museo juostiin suorastaan läpi, sillä viimeiset tavarat odottivat pakkaamistaan ja lähtö lentokentälle oli vain muutamien tuntien päässä. Sain kuin sainkin kaiken mahtumaan ja yhdeksältä tuli taksi hakemaan meitä lentokentälle. Jäähyväiset olivat pikaiset, mutta ehkä parempi niin, sillä itkuhan siinä taas olisi tullut.

Lentokentällä on aikaa vievät turvatarkastukset ja siksi sinne pitää saapua monta tuntia ennen koneen lähtöä. Me vältyimme tarkimmilta tarkastuksilta, koska saimme henkilökohtaisen haastattelun jälkeen turvaluokitukseksi molemmat numeron 2 eli kohtuullisen vaaraton. Air Balticin laukkumaksu aiheutti taas omat kommervenkkinsä, mutta sen jälkeen kaikki sujui kohtuullisen helposti. Lennot olivat ajoissa ja seuraavana aamuna noin 12 tuntia lähdön jälkeen saavuimme veljeni kanssa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Aikaa lepäilylle ei paljoakaan jäänyt, sillä iltapäivällä lähdin jo ensimmäiseen palaveriin liittyen nyt käynnissä olevaan yliopistoharjoitteluuni.

Paluu Suomeen oli yllättävän shokeeraavaa jo pelkästään tämän valtavan lumimäärän takia ja oikeastaan tuntui, että ns. kulttuurishokki iski vasta nyt, kun tajusi, kuinka erilaisessa maassa sitä onkaan viettänyt 2,5 kuukautta. Tunnelmat ovat hieman ristiriitaiset, sillä sekä lähtemisessä ja jäämisessä on omat hyvät puolensa. On tuntunut vaikealta orientoitua Suomen arkeen, mutta kaikkeen tottuu. Ikävä Israeliin on aikamoinen, vaikka mukaan mahtuu myös vaikeampia kokemuksia. Nyt yritän hyväksyä faktan, että olen Suomessa ja päivä päivältä se onkin helpompaa. Päätän siis seikkailuni ja tarinointini tähän. Seuraava matkakuume on kuitenkin jo selvästi nousemassa...

Viimeisiä viedään

Viimeisiä päiviä siis todella viedään, sillä viikon päästä tähän aikaan olen jo Suomessa. Tällä hetkellä odottelen malttamattomana Air Balticin lennon saapumista ja sen mukana veljeäni. Odotellessa yritän epätoivoisesti tehdä kouluhommia sekä hiukan kertoilla taas kuulumisia.

Vielä näille viimeisillekin viikoille on nimittäin riittänyt tutustumista erilaisiin työmuotoihin. Viikko sitten olin mukana suomalaisessa naistenpiirissä, joka kokoontuu täällä keskuksella joka toinen viikko. Viikonloppuna puolestaan tutustuin thai-työhön raamattupiirin sekä ihanan thai-ruoan muodossa. Sunnuntaina lähdimme ajelemaan kohti Nasaretia ja pohjoista, jossa kävimme kahdessa sairaalassa. Thai-työ on paljolti tulkkaamista ja asioiden selvittämistä, jota tämä reissu siis lähinnä edusti. Vaikka sunnuntai olikin paljolti autossa istumista, menivät ajomatkat joutuisasti rupatellessa mukavia thai-työntekijän kanssa. Tällä viikolla olen yrittänyt epätoivoisesti saada päätökseen kirjastoprojektiani eli kirjojen aakkostamista sekä kirjalistojen päivittämistä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että olen lievästi sanottuna yliarvioinut nopeuteni ja tehokkuuteni...

Heti tammikuun alussa kävin tutustumassa Tel Avivissa olevaan katujen naisille tarkoitettuun turvakotiin. Visiitti oli silloin lyhyt ja taisin sanoakin, että onneksi ei tarvitse työskennellä siellä. Kämppikseni Pirjo on käynyt tässä Door of Hopessa muutamana vapaapäivänään ja nyt minäkin viimein uskaltauduin sinne perjantaina vastoin kaikkia odotuksiani. Perjantaisin paikka on auki vain puoli päivää ja lisäksi Purim-juhlan takia aukioloa lyhennettiin vielä tunnilla. Työpäivä jäi näin ollen siis aika lyhyeksi, mutta saimme järjesteltyä Pirjon kanssa lahjoituksena tulleita vaatteita useamman kassillisen ja pahvilaatikollisen. Sitten mekin lähdimme kohti Jerusalemia ja Purim-juhlan viettoa.

Purim (=arvat) on kaksipäiväinen juhla, jota vietetään sen muistoksi, kun kuningatar Ester pelasti juutalaiset neuvokkuudellaan. Koko tarinan voi lukea Vanhan testamentin Esterin kirjasta, mutta lyhykäisyydessään juttu meni niin, että juutalainen Ester oli valittu monien nuorten naisten joukosta kunigattareksi. Kuninkaan hovissa korkeassa asemassa ollut Haman ei pitänyt juutalaisista ja sai kuninkaalta luvan tehdä juutalaisille mitä haluaa. Haman heitti arpaa ja näin valikoitui yksi päivä, jolloin valtakunnan kaikissa kylissä sai tappaa juutalaisia. Esterin sukulainen Mordokai kuuli tästä ja pyysi Esteriä käyttämään vaikutusvaltaansa ja muuttamaan kuninkaan mielen. Niinpä muutamien vaiheiden jälkeen tilanne olikin muuttunut ja Ester ja Mordokai saivat lähettää kaikkiin kyliin uuden viestin, että juutalaiset saavat puolustaa itseään ja tappaa ne, jotka yrittävät heitä tappaa. Haman todettiin roistoksi ja hän poikineen joutui köyden jatkoksi. Siitä lähtien on juhlittu Purimia näiden kahden päivän ajan, jotka arpa vuosituhansia sitten arpoi. Nykyään juhla muistuttaa meidän vappuamme, sillä kaupunki on täynnä naamiaisasuihin pukeutuneita ihmisiä. Purimina syödään myös Hamanin korvia eli suklaa- tai halvatäytteisiä leivonnaisia, joiden muodon voi ehkä tulkita korvaksi. Me juhlimme Purimia perjantaina kabbalat sabathin yhteydessä. Olimme Pirjon kanssa käyneet ostamassa perhosen- ja sudenkorennon siivet ja niinpä liihottelimme niissä koko illan ajan. Aika moni vieraistakin oli puketunut jollakin tavalla ja sali oli täynnä perhosia, prinsessoja ja muita olioita. Varsinaisesti Jerusalemissa Purimia vietettiin sunnuntaina ja erityisesti maanantaina, jolloin lapsillakin oli vapaata koulusta.

Maanantaina oli edessä ensi kerran sen kohtaaminen, että olen tosiaan oikeasti kohta lähdössä pois. Silloin nimittäin vietettiin täällä keskuksella mun läksiäisiä työntekijävoimin. Laulettiin monta kaunista laulua monilla eri kielillä sekä pidettiin puheita. Sain läksiäislahjaksi kirjan ja tietysti kortin. Sitten syötiin ihanaa suklaakakkua ja juotiin suomalaista kahvia. Ja vaikka kuinka olin päättänyt, etten itke, niin kyllä väkisinkin silmäkulma vähän kostui. Onneksi ei tarvitse kuitenkaan ihan vielä lähteä, vaan saan viettää vielä yhden turistiviikon ja nauttia saapuvasta keväästä. Ainakin loppuviikoksi on luvattu oikein hyvää säätä ja lämpötilankin pitäisi pysytellä 20 asteen molemmin puolin. Huomenna saan viettää vapaapäivää ja suuntaamme vierainemme (myös Pirjolla on perhettä Suomesta käymässä) Galileaan.